Vieraskynä: Rössypottujen merkeissä

Vieraskynän on kirjoittanut kirjailija Kati Hiekkapelto. Kirjoitus on vastine Kalevassa 7.10. julkaistuun Timo Myllykosken kolumniin ”Kitinää irtoaa, mutta irtoaako vaihtoehtoa”.

Kati1Juttelin juuri erään saksalaisen kirjailijan kanssa rössypotuista. Kysyin, tietääkö hän mitä se on. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Kun kerroin sen sisältävän perunaa ja verta, hän nyrpisti nenäänsä. Omituista. Lisäksi hän totesi, ettei haluaisi maistaa kyseistä ruokaa. Outoa sekin, eihän hänellä voinut olla minkäänlaisia ennakkoluuloja, koska yksikään kaveri ei ollut koskaan kertonut hänelle rössypotuista yhtään mitään.

Kirjoitan tätä tekstiä junassa matkalla Hampurista Kölniin. Olen siis Saksassa Frankfurtin kirjamessujen tiimoilta promotoimassa täällä vastikään ilmestynyttä esikoisteostani. Kuulin kerran kavereilta, että Saksa on erittäin teollistunut ja vauras maa. Kuulin myös, että siitä huolimatta Saksa luopuu ydinvoimasta ja investoi miljardeja uusiutuviin energiamuotoihin. Mutta kai nämä ovat vain kuulopuhetta vailla todellisuuspohjaa, vähän niin kuin rössypottujen paha maku.

Rössypotut on loistava vertaus puhuttaessa ydinvoimasta. Rössypottuja syödään melkoisen pienellä alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja sielläkin se on lähinnä vanhojen ihmisten muinaisjäänneherkkua. Nykyajan lapset eivät rössystä perusta, se on täysin old school -kamaa, pottuja ja verta, yäk. Miksi syödä sellaista, kun modernimpia, maukkaampia ja terveellisempiä ruokiakin on tarjolla. Ja moniko suomalainenkaan edes tietää, mitä rössypotut ovat?

Kun puhutaan ydinvoimasta, pitää puhua muustakin kuin vanhan koulukunnan rössystä ja muustakin kun pyhäjokisten työllistymismahdollisuuksista. Sillä uskokaa tai älkää, Pyhäjoki tai edes Oulun seutu ei ole koko maailma, eivätkä rössypotut herauta himoitsevia kuolapisaroita kaikkien ihmisten suihin. Sen sijaan ydinvoima koskee koko maailmaa, sen jokaikistä asukasta.

Kun puhutaan ydinvoimasta, tulisi tuoda esiin koko prosessi aina uraanin louhinnasta ydinjätteen loppusijoitukseen. Ydinvoima kun ei ole pelkkä yksittäinen saasteettomaksi mainostettu laitosrakennus, eikä saaste ole pelkästään sitä, mitä tehtaat puskevat piipuistaan taivaalle, vaikka rössypotun syöjä niin väittäisikin.

Ydinvoimala tarvitsee polttoainetta, jota saadaan uraanista. Uraani louhitaan kaivoksista. Talvivaaran tapausta seuranneet tietävät, mitä kaivostoiminta tekee ympäristölle. No, Pyhäjoen tapauksessa uraani tulisi Venäjän kaivoksilta, joten rössypottufanit saavat rauhassa lusikoida soppansa; eivätpä tule tuhoamaan meidän takapihojamme.

Louhitusta uraanista vain pieni osa on ydinpolttoainekelpoista. Suurin osa menee – älkää nyt tukehtuko veriklöntteihinne – maailman, tässä tapauksessa siis Venäjän aseteollisuudelle. Minkähänlaisia jänniä tappovehkeitä radioaktiivisesta uraanista saakaan aikaan? Mutta onneksi Putin osaa hommansa ja on osoittautunut turvalliseksi ja luotettavaksi valtionpäämieheksi. Ei siis hätää, pottuja vaan massuun hyvällä omatunnolla.

Ydinpolttoainekaan ei synny itsestään. Sen valmistamiseen tarvitaan useita kemiallisia prosesseja ennen kuin se on käyttökelpoista ydinvoimalassa. Enkä nyt puhu muutamasta kolvista ja titrauslasista vaan valtavista kemiantehtaista, joissa tuote prosessoidaan. Kuulostaa erittäin saasteettomalta toiminnalta ja varmasti nuokin tehtaat löytyvät Venäjältä. Ei tarvitse meidän viljellä pottujamme niiden kupeessa. Ja jos Venäjältä ei löydy, niin USAsta ainakin löytyy. Uraanin roudaaminen ympäri maapalloa ennen kuin se saapuu Pyhäjoelle on luonnollisesti myös täysin saasteetonta puuhaa, vähän niin kuin autoilu, kun hurautamme markettiin hakemaan sian verta.

En tässä puutu sen enempää itse voimalaan. Sen verran on kuitenkin pakko sanoa, että investointien valtava työllistävä vaikutus tulee tekemään monta virolaista ja puolalaista perhettä iloiseksi. Isi saa vihdoinkin töitä! Ikävä tulee tietysti, mutta mitäpä sitä ei puolalainenkin pottujensa eteen tekisi. Prostituoidutkin tulevat saamaan töitä Pyhäjoelta. Moniko rössytyyppi tietää, että Olkiluodon rakennustyömaalle on pitänyt perustaa Pro-tukipisteen palvelupiste siellä työllistyneiden naisten tueksi?

Ja lopulta se ydinjäte. Satojatuhansia vuosia tappavana säteilevälle jätteelle ei viisainkaan insinööri ole keksinyt turvallista säilytyspaikkaa. Mutta mitäpä siitä. Voimme vain toivoa, että olemme jo mullan alla rössypotut mahoissamme sinä päivänä , kun taas yksi voimala tai jätteen dumppauspaikka poksahtaa.

Kati Hiekkapelto on hailuotolainen kirjailija, joka tykkää rössypotuista, mutta ei voi ymmärtää miten kukaan nykyajan ihminen voi kannattaa ydinvoimaa. Myös performanssitaiteilijana ja punklaulajana vaikuttanut Hiekkapelto on julkaissut kaksi dekkaria (Kolibri, 2013 ja Suojattomat, 2014) ja on parhaillaan kiertueella Saksassa Frankfurtin kirjamessuilla ja Hampurissa. katihiekkapelto.com