Uutisviikko

Maanomistuskysymyksillä hämmennetään Parhalahden kylän elämää.

Ensin Yle siteerasi Raahen Seudun tarkistamatonta uutista 2.1.12: ”Raahen Seutu: Parhalahden osakaskunta taipui neuvotteluihin”

Yle kuitenkin korjasi uutisointia seuraavana päivänä 3.1.12 ”Päätöstä Fennovoima-neuvotteluista ei ole tehty”

4.1.12 Fennovoimankin pääsi kertomaan käsityksensä asiasta Yle: ”Fennovoima hieroo taas maakauppoja Hanhikivellä.”

Juttu sinällään vaikuttaa oikealta, vaikka otsikointi onkin  harhaanjohtava. Todetaanhan jutussa kuitenkin aivan oikein, että: ”Parhalahden jakokunta kiistää ponnekkaasti uudet kauppaneuvottelut Fennovoiman kanssa ja kertoo pyytäneensä vastauskirjeessä vain tarkempia tietoja ydinvoimalan vaikutuksista ranta-alueisiin”.

Ydinvoimalaitoksen rakentamisen kustannukset ja kannattavuus puhuttaa nyt!

Jos vähän palauttaa mieliin vanhoja uutisia niin mm.  Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa 2008 otsikolla Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta  mm. näin ”Suomessa erityisen kiinnostavaa on se valtiollinen tuki, jota päästökaupan kautta saa ydinvoimateollisuus.  Ydinvoimayhtiöthän ovat Suomessa korostaneet, että ydinvoimaa rakennetaan markkinaehtoisella rahoituksella, ilman yhteiskunnan tukea.

Tämä pitikin paikkansa vielä 2003, jolloin Teollisuuden Voima TVO allekirjoitti ranskalaisen Arevan kanssa sopimuksen Olkiluoto kolmosen rakentamisesta Eurajoelle.

Asiat muuttuivat 2005, jolloin EU käynnisti hiilidioksidin päästökauppansa. Enää ei ydinvoima voi paistatella markkinaehtoisuudella, sillä EU ja valtio tukevat ydintuotantoa massiivisesti, ja päästökauppa on nostanut ydinvoiman taloudellista kannattavuutta vahvasti.

Tämä on yksi syy, miksi Suomessa on yhtäkkiä halukkaita ydinvoimainvestoijia jonossa ja niitä on tulossa jopa Saksasta saakka.”

Tämäkään ei kuitenkaan riitä silloin, kun kustannukset karkaavat käsistä, kuten Olkiluoto 3 jo osoittaa.

Ja kun palaamme tämän päivän 8.1.12 uutisiin, Kalevan julkaiseman jutun mukaan: Fennovoiman osakaspohja vaarassa romahtaa”

Onhan jo ainakin yksi pieni osakas iratutunut hankkeesta, sitä vain ei ole täällä päin missään uutisoitu. Ruotsin Yle uutisoi 19.12.11: Katternö vill minska sin andel i Fennovoima ja Katternö kauppaa nyt Fennovoiman osakkeita Ruotsiin Skellefteå Kraftille.