Tiedote: Fennovoiman osakaspohja arveluttava

Tiedote 30.6.2015, julkaisuvapaa heti

Pro Hanhikivi pitää Fennovoiman uusia osakasjärjestelyjä arveluttavana ratkaisuna, jolla yhtiö pyrkii kiertoteitse täyttämään vaaditun osakasrakenteen rakentamislupahakemuksen jättämiseen mennessä.
”Fennovoiman osakasrakenne kertoo, että yhtiöllä on ollut vuosia jatkuneesta vakuuttelusta huolimatta huomattavia vaikeuksia löytää riittävä määrä osakkaita hankkeensa taakse. Sen myötä kotimaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden projektina markkinoitu hanke on muuttunut täysin muuksi, motivoitunein osakas näyttää olevan Rosatom”, toteaa Pro Hanhikivi -yhdistyksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Hanna Halmeenpää.

”Hankkeen jatko voi osoittautua moniongelmaiseksi, mikäli rakentamiseen saakka edetään. Kannattavuuden ohella Fennovoiman riskit liittyvät myös laatuun ja projektinhallintaan, suunniteltu VVER-teknologian AES-2006 reaktorimalli on prototyyppi”, arvioi Halmeenpää.

Yhdistys luottaa siihen, että työ- ja elinkeinoministeriö tulee selvittämään huolellisesti, onko Fennovoiman tosiasiallisesta omistuksesta riittävä määrä kiistattomasti kotimaisilla toimijoilla.
”Kuten ministeriö Fennovoiman periaatepäätöksen yhteydessä linjasi, on yhtiön kotimaisesta omistuksesta asetetussa ehdossa kysymys paitsi kansallisen edun turvaamisesta myös hankkeen yleisestä hyväksyttävyydestä. Ehto on käytännössä myös nykyistä hallitusta poliittisesti sitova”, Halmeenpää muistuttaa.

Fennovoiman on pitänyt periaatepäätökseen sisältyvän ehdon mukaan jättää tänään myös kokonaissuunnitelma ydinjätehuollon järjestämisestä.
”Pro Hanhikivi tulee tutustumaan rakentamislupahakemukseen huolella ja olemaan jatkossakin aktiivinen toimija lupahakemuksen kuulemiskierroksella, jos käsittelyä siihen jatketaan.”

Pyhäjokinen Pro Hanhikivi ry toimii Hanhikiven niemen säilyttämiseksi ydinvoimalaitoksesta vapaana alueena.

Lisätiedot:
Hanna Halmeenpää, varapj.
Pro Hanhikivi ry
p. 050 564 4122 (tavoitettavissa puhelimitse klo 18.30 saakka ja noin klo 20 jälkeen)
pro.hanhikivi@omanetti.fi