Hanhikiven maisematyöluvista valitus hallinto-oikeuteen

Tiedote 28.5.2015, julkaisuvapaa heti Pro Hanhikivi ry on jättänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen valituksen Fennovoima Oy:lle myönnetyistä maisematyöluvista, jotka mahdollistivat liki 100 hehtaarin avohakkuut jo ennen lupien lainvoimaiseksi tuloa. Yhdistys katsoo, ettei päätösten mukaisia maisemaa merkittävästi muokkaavia toimenpidelupia olisi tullut myöntää ennen kuin Fennovoima täyttää sille periaatepäätöksessä asetetut, rakentamisluvan hakemiseen mennessä täytettävät …

Omalla tyylillä

Fennovoiman hanke on ollut vireillä pian kahdeksan vuotta. Samat lähes kahdeksan vuotta on toiminut myös Pro Hanhikivi, selvittäen ja saattaen päättäjien tietoon mm. arviointi- ja lupaprosesseissa hankkeen haittoja, heikkouksia ja epävarmuustekijöitä sekä Hanhikiven alueen erityispiirteitä. Lausunnoilla, muistutuksilla ja oikeusprosesseilla on ollut vaikutuksensa Fennovoiman hankkeen etenemiseen. Samaan aikaan hanke on kompuroinut …

Hanhikivenniemen hakkuut keskeytettävä

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry ja Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Tiedote 21.4.2015 Pyhäjoen Hanhikivenniemen hakkuut keskeytettävä Luonnonsuojelujärjestöt vaativat Hanhikivenniemen hakkuiden keskeyttämistä. Niemen raivaamiselle puustosta huhtikuun loppuun mennessä ei ole perusteita. StoraEnso toimi suoraselkäisesti kieltäytymällä hoitamasta hakkuita, ennen kuin maisematyölupa on lainvoimainen. Lassila & Tikanojan Biowatti Oy:tä se ei estänyt. Paljaaksiraivaus koskee 124 …

Puuta kaatuu Hanhikivessä

Stora Enson vetäytyminen Hanhikiven alueen avohakkuutöistä on vastuullinen teko. Hakkuiden maisematyölupaan ja koko Fennovoiman hankkeeseen liittyy epäselvyyksiä ja arveluttavaa kiirehtimistä. Riittäviä perusteita lupahakemuksen mukaisille avohakkuille tai niiden nopeaksi suunnitellulle toteutusaikataululle ei ole osoitettu, mistä on esitetty perustelut maisematyöluvasta jätetyissä muistutuksessa sekä oikaisuvaatimuksessa. Hakkuutyöt alueella kuitenkin jatkuvat. Fennovoiman 15.4. ilmoituksen mukaan …

Kunta kiirehtii hakkuita

Pyhäjoen tekninen lautakunta kiirehti Fennovoiman maisematyölupa-asiaa ja otti oikaisuvaatimuksen käsittelyyn nopeutetulla kokousaikataululla 13.4.2015. Fennovoiman kanssa hakkuutyöstä sopimuksen tehnyt Stora Enso ilmoitti aiemmin, että se ei aloita hakkuutöitä ennen kuin maisematyölupa on lainvoimainen. Maisematyölupa ei tule lainvoimaiseksi huhtikuun 2015 aikana, joka oli asetettu määräajaksi hakkuutöiden suorittamiselle. Stora Enson päätös on hyvä, …

Avohakkuutyön nopealle aloittamisluvalle ei perusteita

Pro Hanhikivi ry on jättänyt tänään 6.3. muistutukset Fennovoima Oy:n maisematyölupahakemuksiin, jotka koskevat Hanhikiven alueen ja suunnitellun työpaikka-alueen avohakkuita. Vireillä olevat hakemukset käsittävät 124 hehtaarin alueen, joista 95 hehtaaria on luontoarvoiltaan merkittävällä Hanhikiven niemellä ja 29 hehtaaria ns. työpaikka-alueella. Fennovoima on hakenut myös lupaa aloittaa hakkuut heti luvan myöntämisen jälkeen, …

Kunta myi, kunta osti

Mitä hyvää Pyhäjoki tekee kuntalaisille Fennovoimalta maakaupoilla saaduilla rahoilla? Palauttaa ne takaisin Fennovoimalle. Naapurikuntien vetäydyttyä hankkeesta vähin äänin, Pyhäjoen kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 18.2. liittyä Fennovoiman osakkaaksi ja rahoittajaksi, perustettavan Hanhikiven Sähkömyyntiyhtiön kautta. Kunnanvaltuusto katsoi äänin 17-4, että Pyhäjoen kunnalla on edellytykset sijoittaa hankkeeseen miljoonia (nyt 1,54 miljoonaa, lopun 4,62 milj. …