Joulutervehdys
Pro Hanhikivi ry kiittää jäseniään, tukijoitaan ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2016! Pyhäjoen Kuulumissa julkaistun joulutervehdyksemme pääset katsomaan tästä (pdf).
prohanhikivi
Pro Hanhikivi ry kiittää jäseniään, tukijoitaan ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2016! Pyhäjoen Kuulumissa julkaistun joulutervehdyksemme pääset katsomaan tästä (pdf).
Pro Hanhikiven jäsenet: Olemme postittaneet jäsenkirjeen 12.10.2015. Jos olet maksanut jäsenmaksun, mutta et ole saanut kirjettä, ota yhteyttä sähköpostitse tai lähetä vaikkapa tekstari. Yhteystietomme löydät sivun alareunasta. Yhdistys on päättänyt, ettei peri loppuvuodelta enää jäsenmaksua uusilta (tai palaavilta) jäseniltä, vaan palaamme asiaan ensi vuoden puolella.
Tavoite kotimaisen uusiutuvan energian vahvasta kasvusta sai tällä viikolla hyytävän kylmää kyytiä. Radioaktiivista jätettä tuottava ylimenokausi pitkittyy kauas tulevaisuuteen, kun sähköntuotannossa päätettiin edelleen valita isot keskitetyt ratkaisut. Pääministeri Sipilä ehti jo arvioida Fennovoiman Suomen viimeiseksi ydinvoimalaksi. Siihen nähdenkin on varsin brutaalia repiä hankkeen toteuttamista varten vielä yksi arvokas merenranta ja …
Tiedote 5.8.2015, julkaisuvapaa heti Useat ympäristö- ja puoluejärjestöt ovat jättäneet elinkeinoministeri Olli Rehnille yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan Fennovoiman hankkeen hylkäämistä. Hankkeen ei katsota olevan yhteiskunnan kokonaisedun mukainen, sen sijaan ongelmallinen hanke on asettanut Suomen energiapoliittisen päätöksenteon arveluttavaan valoon. Fennovoiman menettely rakentamislupaa haettaessa sekä yhtiölle hakemuksen täydentämiseen ja kotimaisen omistuspohjan paikkaamiseen …
Tiedote 13.7.2015, julkaisuvapaa heti Vihreiden kansanedustaja Hanna Halmeenpää ja pyhäjokinen Pro Hanhikivi -yhdistys ovat jättäneet oikeuskanslerinvirastoon kantelun työ- ja elinkeinoministeriön ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston menettelystä Fennovoimaa koskevissa asioissa. Ministeriön osalta Halmeenpää ja Pro Hanhikivi kritisoivat päätöstä tarjota Fennovoimalle mahdollisuus täydentää rakentamislupahakemusta määrittelemättömän pituisen ajan kuluessa. ”Fennovoiman sotkuisten omistuskuvioiden vuoksi työ- ja …
Tiedote: 9.7.2015. Avoin vetoomus elinkeinoministeri Olli Rehnille, julkaisuvapaa heti Arvoisa elinkeinoministeri Olli Rehn, Olette keskiviikkona ilmaissut julkisesti, että Fennovoima Oy:n rakentamislupahakemuksen jättämiseen liittyvää määräaikaa kotimaisen omistuksen varmistamiseksi jatketaan toistaiseksi ennalta rajaamattomaksi ajaksi. Kaikesta päätellen elinkeinoministeriö on joutunut toteamaan, että eduskunnan myöntämään hankkeen periaatelupaan asetettu 60% tosiasiallisen kotimaisen omistuksen ehto …
Tiedote 30.6.2015, julkaisuvapaa heti Pro Hanhikivi pitää Fennovoiman uusia osakasjärjestelyjä arveluttavana ratkaisuna, jolla yhtiö pyrkii kiertoteitse täyttämään vaaditun osakasrakenteen rakentamislupahakemuksen jättämiseen mennessä. ”Fennovoiman osakasrakenne kertoo, että yhtiöllä on ollut vuosia jatkuneesta vakuuttelusta huolimatta huomattavia vaikeuksia löytää riittävä määrä osakkaita hankkeensa taakse. Sen myötä kotimaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden projektina markkinoitu hanke …