Lehdet ja muu media tarjoavat

Raahen Seutu / Raahelainen 5.3.2012:

”Tiistaina 13. maaliskuuta keskustellaan Pyhäjoella siitä, millaisia pelkoja, toiveita ja tuntoja ihmisten mielissä on herättänyt tieto siitä, että Fennovoima aikoo rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoen Hanhikivenniemeen.”

Tilaisuutta varten toivottiin kysymyksiä ja kannaottoja jo etukäteen. Parasta tietysti olisi, jos ihmiset voisivat tilaisuudessa itse kertoa ”miltä nyt tuntuu” ja miten tästä eteenpäin, mutta!  Tuskin tällainen täysin julkinen keskustelu on tilanteesta kärsiville paras paikka purkaa omia tuntojaan. Toisekseen n. 1½ tuntia keskustelua ei varmasti riitä edes perusasetelman kertaamiseen, vaikkakin maakuntajohtaja Pauli Harjulle onkin ensin varattu ½ tuntia aikaa esitellä asiaa.

Kysymyksiä ja keskustelua asia on kuitenkin herättänyt jo RS:n keskustelupalstalla.

Muita uutisia viikon varrelta

Kynttilämielenilmaisu Japanin vuoden 2011 luonnonkatastrofin uhrien muistoksi, Fukushimasta evakuoitujen tueksi ja ydinvoimaa vastaan torstaina 15.3 klo 18-19 Helsingin Senaatintorilla.

Jos Helsinki on kaukana… voit kerätä kaverisi ja järjestää oman mielenosoituksesi paremmalla paikalla. Tukitapahtumia on siis  ympäri maata ja maakuntia!
Greenpeace 5.3.2012: Myös Fennovoiman omistajat ydinvastuuseen

Greenpeacen aktivistit Fennovoiman pääkonttorilla
Greenpeacen aktivistit osoittavat mieltään Fennovoiman pääkonttorin edessä Helsingissä.
He ovat pinonneet rakennuksen eteen savuavan ydinjätetynnyrien muurin, jolla he haluavat muistuttaa Pyhäjoelle suunnitellun ydinvoimalan riskeistä. /Yle 5.3.2012”Mielenosoittajien mukaan Fennovoima on vain kulissiyhtiö, eikä esimerkiksi sen taustalla oleva energiajätti E.ON ole missään vastuussa, jos Pyhäjoella tapahtuu Fukushiman kaltainen ydinkatastrofi” , järjestön tiedotteessa todetaan. / Vihreä lanka

Fennovoima  ja Häkämies haluavat jätteet  Posivan Onkaloon, omistajat eivät.
Kädenvääntö jatkuu.

Valtio ei voi pakottaa yhteiseen loppusijoitukseen.
Valtiosääntöoikuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta kyseenalaistaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) toimivallan rajat kiistassa Fennovoiman ydinjätteen loppusijoituksesta. / Kauppalehti 8.3.2012

STUK lehdille: Ydinjätteitä ei pakko sijoittaa vain Olkiluotoon
STUKin pääjohtaja Tero Varjoranta pitää ydinjätteiden loppusijoituksesta sopimista ydinvoimayhtiöiden omistajien asiana. STUK ei hänen mukaansa ole patistelemassa voimayhtiöitä yhteistyöhön.