Currently browsing tag

ydinvoima

Kunnat, energia ja ilmastonmuutos – miten se liittyy Fennovoimaan?

Kuntavaalit pidetään reilun viikon päästä. Kovin monen kuntavaalikampanjan teemoissa ei energia vilahtele lainkaan. Toisin voisi ja pitäisikin olla. Kunnissa nimittäin tehdään paikallisia energia- ja ilmastoratkaisuja, joilla kaikki Suomen kunnat yhteen koottuna on merkittävä vaikutus maamme energiatalouteen ja kykyymme torjua osuuttamme ilmastonmuutosta aiheuttavien hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Jokaisen Suomen kunnan kannattaisi tehdä oma …

Väitöstutkimus nostaa esiin ydinvoimapäätösten vääjäämättömyyden – Pro Hanhikivenkin vuosien työ jäi suurelta yleisöltä näkymättömiin vallan rattaissa

Joulukuussa tarkastettavassa väitöskirjassaan Maarit Laihonen tarkastelee viimeisimpiä ydinvoimapäätöksiä vuosilta 2007-2014 keräämänsä aineiston kautta. Tutkimuksen keskiössä on se, miten vuoden 2010 ydinvoiman periaatepäätöksiä rakennettiin vuodesta toiseen näyttämään rationaalisesti perustelluilta yritysten sisäisistä taloudellisista ja teknisistä sekä poliittisen ympäristön tapahtumista huolimatta. Paikallisten toimijoiden aktiivisuus hautautui julkisuudesta Väitöskirjassa käsitellään myös lukuisten erilaisten toimijoiden rooleja …

Rujo ratkaisu

Tavoite kotimaisen uusiutuvan energian vahvasta kasvusta sai tällä viikolla hyytävän kylmää kyytiä. Radioaktiivista jätettä tuottava ylimenokausi pitkittyy kauas tulevaisuuteen, kun sähköntuotannossa päätettiin edelleen valita isot keskitetyt ratkaisut. Pääministeri Sipilä ehti jo arvioida Fennovoiman Suomen viimeiseksi ydinvoimalaksi. Siihen nähdenkin on varsin brutaalia repiä hankkeen toteuttamista varten vielä yksi arvokas merenranta ja …

Kunta myi, kunta osti

Mitä hyvää Pyhäjoki tekee kuntalaisille Fennovoimalta maakaupoilla saaduilla rahoilla? Palauttaa ne takaisin Fennovoimalle. Naapurikuntien vetäydyttyä hankkeesta vähin äänin, Pyhäjoen kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 18.2. liittyä Fennovoiman osakkaaksi ja rahoittajaksi, perustettavan Hanhikiven Sähkömyyntiyhtiön kautta. Kunnanvaltuusto katsoi äänin 17-4, että Pyhäjoen kunnalla on edellytykset sijoittaa hankkeeseen miljoonia (nyt 1,54 miljoonaa, lopun 4,62 milj. …

Parhalahden jakokunta päätti myydä ydinvoimayhtiölle

Lauantaina 31.1.2015 Parhalahden jakokunta päätti myydä maa- ja vesialueitaan ydinvoimayhtiölle Asiaa on käsitelty myös mediassa, pääasiassa sanomalehti Raahen Seudussa, jonka pääkirjoitus sekoitti myös Pro Hanhikiven mukaan maakauppoihin. Pro Hanhikivi ei ole jakokunnan osakas eikä päätöksiin osallinen, mutta yhdistyksen jäsenistöön kuuluu useita jakokunnan osakkaita ja sen myötä meistä moni oli myös …

Infopaketti jakokunnan kokoukseen

Parhalahden osakaskunnalla on lauantaina 31.1.2015 kokous, jossa päätetään maiden (n. 157 ha)  myynnistä Fennovoimalle ja mm. vuokrasopimusten irtisanomisesta. Hoitokunta esittänee alueita myytäväksi. Jos esitys menee läpi, ranta-alueista luovutaan lopullisesti – huolimatta siitä, hakeeko tai saako Fennovoima koskaan rakentamislupaa tai toteutuuko hanke. On tärkeää, että osakkaat tulevat paikalle kokoukseen. Jos on …

Uutta vuotta kohti

Vuosi 2014 on lopuillaan, ja alkaa olla aika hiljentyä joulun viettoon. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon. Fennovoiman hankkeesta tehtiin jo toinen ympäristövaikutusten arviointi ja läpikäytiin toinen periaatepäätösprosessi. Pyhäjoella kunta torppasi ydinvoimasta vaaditun kansanäänestyksen jo neljännen kerran. Keväällä Fennovoimalle tutkimuksia tehnyt helikopteri pörräsi Hanhikiven niemen päällä merikotkan pesimäaikana, myöhemmin pesintä todettiin …