Currently browsing tag

Rosatom

Myös Rosatom vaikeuksissa suomalaisprojektinsa kanssa?

Viime päivinä ja viikkoina ovat osakkaat ilmoitelleet aikomuksistaan osallistua ydinvoimahankkeen jatkoon. Reilu vuosi sitten E.On:n vetäydyttyä arvioimme, että hankkeella ei olisi taloudellisia edellytyksiä toteutua. Osa omistajista, E.On:n lisäksi, on nyt joko tehnyt saman johtopäätökseen tai muusta syystä vetänyt pois noin 12% osakeosuutensa jatkosta. Mukanaolostaan on ilmoittanut arviolta 27% (kaikkien osuusmäärää …

Rosatom – suomalaisen yhteiskunnan kokonaisetu?

Viime viikolla (18.7.) uutisoitiin, että 60 prosenttia suomalaisista ei hyväksy venäläistä Rosatomia ydinvoimalan omistajaksi Suomessa. Aihe on ajankohtainen, sillä Pyhäjoelle ydinvoimalaa suunnitteleva ja hankkeen kuluessa vaikeuksiin ajautunut Fennovoima on viimeisenä oljenkortenaan tarrautumassa tähän idän apuun. Asian pitäisi kiinnostaa suomalaisia ja etenkin poliittisia päättäjiä, vaikkei ydinvoimakeskustelusta muutoin välittäisi vähääkään. Rosatom ei …

Rosatom / Rusatom Overseas?

Ajankohtainen kakkonen tiistaina 23.7. klo 21.00 TV2 Aiheina mm. Fennovoima tukeutuu venäläiseen ydinvoimalarakentamiseen ja rahaan. —————– Rosatomin tytäryhtiö Rusatom Overseas on solminut projektin kehittämissopimuksen Fennovoiman kanssa, joka tähtää reaktoritoimitussopimukseen ja osakkuuteen. Rosatom on Venäjän valtionkorporaatio (~valtionyhtiö). Laki Rosatomista (Venäjällä) kieltää viranomaisilta kaikilla tasoilla puuttumisen Rosatomin tai sen toimihenkilöiden asioihin ja …