Currently browsing tag

osakkaat

Sopimuksia ja siirtymisiä

Fennovoima tiedotti aiemmin tänään allekirjoittaneensa Rosatomin kanssa laitostoimitussopimuksen. Tämä päivänmäärä oli julkaistu sopimuksen allekirjoituspäiväksi jo aiemmin syksyllä, samoin kun tavoite saada osakkaiden lopullinen sitoumus investointiin vuoden 2013 loppuun mennessä. Mitä tänään siis on sovittu? Hallituksen puheenjohtaja Pekka Ottavaisen mukaan (YLE Uutiset 21.12.) Fennovoima ja Rosatom ovat tehneet sopimuksen keskeisistä projektiin …

Myös Rosatom vaikeuksissa suomalaisprojektinsa kanssa?

Viime päivinä ja viikkoina ovat osakkaat ilmoitelleet aikomuksistaan osallistua ydinvoimahankkeen jatkoon. Reilu vuosi sitten E.On:n vetäydyttyä arvioimme, että hankkeella ei olisi taloudellisia edellytyksiä toteutua. Osa omistajista, E.On:n lisäksi, on nyt joko tehnyt saman johtopäätökseen tai muusta syystä vetänyt pois noin 12% osakeosuutensa jatkosta. Mukanaolostaan on ilmoittanut arviolta 27% (kaikkien osuusmäärää …

Anna palautetta Fennovoiman osakkaille

Onko kotikuntasi, sähköyhtiösi tai ruokakauppasi mukana Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa? Anna palautetta! Keräsimme sivuillemme suorat linkit osakkaana olevien sähköyhtiöiden ja niitä omistavien kuntien/kaupunkien palautelomakkeisiin, samoin kuin osakkaana olevien elintarviketeollisuuden ja kaupan alan yritysten palautelomakkeisiin. Olkaa hyvät: Palautetta paikallisille sähköyhtiöille + niitä omistaville kunnille/kaupungeille Palautetta osakkaana oleville elintarviketeollisuuden ja kaupan alan yrityksille Voit …

E.ONin lähtö Fennovoimasta ei yllätys

E.ON ilmoitti tänään vetäytyvänsä Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Pro Hanhikiven näkökulmasta päätös ei ollut yllätys, sen ajankohta kylläkin. Päätöstä odoteltiin vasta ensi vuoden puolella, ennen Fennovoiman seuraavaa rahoituskierrosta. Epäilyjä E.ONin poisjättäytymisestä on ollu ilmassa viime keväästä saakka. Yhdistyksemme edustaja osallistui toukokuussa Saksan Essenissä järjestettyyn E.ONin osakaskokoukseen, jossa jo tuli esiin sellaista viestiä, …

Hyviä uutisia

Kesäkuussa ilmaantuneet nettiongelmat alkavat olla voitettu. Yhdistykselle valmistuu piakkoin uusi blogi, joka toivottavasti sitten toimii paremmin kuin tämä. Blogi avautuu tähän samaan osoitteeseen, ja vanhat tekstitkin seuraavat sinne mukana. Kadonneet kuvat sen sijaan pysyvätkin poissa, sillä niiden palauttaminen olisi melkoinen urakka. Hellekesä meni ”huomaamatta” nopeasti ja nettihiljaisuuden aikana on tapahtunut …

Ekoenergiaa ruokakauppoihin, ei ydinvoimaa!

Adressi avattu  Ekoenergiaa ruokakauppoihin, ei ydinvoimaa! 5 ruoka-alan yritystä (Atria, Valio, Myllyn Paras, SOK ja Kesko) investoivat ydinvoimaan vastoin suomalaisten enemmistön tahtoa. Me allekirjoittaneet haluamme rohkaista Lähikauppa Oy:ta, Lidl-ketjua ja M-kauppaa, jotta nämä jatkaisivat valitsemallaan linjalla eivätkä sijoittaisi jatkossakaan ydinvoimaan. Kannustamme kauppaketjuja vaihtamaan ympäristömerkittyyn sähköön. Toivomme myös, että kauppaketjut toisivat …