Currently browsing tag

Hanhikivi

Väitöstutkimus nostaa esiin ydinvoimapäätösten vääjäämättömyyden – Pro Hanhikivenkin vuosien työ jäi suurelta yleisöltä näkymättömiin vallan rattaissa

Joulukuussa tarkastettavassa väitöskirjassaan Maarit Laihonen tarkastelee viimeisimpiä ydinvoimapäätöksiä vuosilta 2007-2014 keräämänsä aineiston kautta. Tutkimuksen keskiössä on se, miten vuoden 2010 ydinvoiman periaatepäätöksiä rakennettiin vuodesta toiseen näyttämään rationaalisesti perustelluilta yritysten sisäisistä taloudellisista ja teknisistä sekä poliittisen ympäristön tapahtumista huolimatta. Paikallisten toimijoiden aktiivisuus hautautui julkisuudesta Väitöskirjassa käsitellään myös lukuisten erilaisten toimijoiden rooleja …

Katsaus menneeseen toimintavuoteen

Pro Hanhikivi ry:n vuosikokous oli 20. maaliskuuta, ja yhdeksäs toimintavuosi on alkanut. Mennyt toimintavuosi oli haasteellinen. Yhdistyksen tärkein tavoite on ollut säilyttää Hanhikiven alue ydinvoimalaitoksesta vapaana ja varmistaa sen käyttö edelleen kyläläisten ja mökkiläisten vapaa-ajanvietto- ja virkistysalueena. Ponnisteluista huolimatta tavoitteeseen ei päästy.  Fennovoiman rakentamislupahakemus otettiin pääministeri Juha Sipilän 5.8.2015 ilmoituksen …

Hanhikiven maisematyöluvista valitus hallinto-oikeuteen

Tiedote 28.5.2015, julkaisuvapaa heti Pro Hanhikivi ry on jättänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen valituksen Fennovoima Oy:lle myönnetyistä maisematyöluvista, jotka mahdollistivat liki 100 hehtaarin avohakkuut jo ennen lupien lainvoimaiseksi tuloa. Yhdistys katsoo, ettei päätösten mukaisia maisemaa merkittävästi muokkaavia toimenpidelupia olisi tullut myöntää ennen kuin Fennovoima täyttää sille periaatepäätöksessä asetetut, rakentamisluvan hakemiseen mennessä täytettävät …

Hanhikivenniemen hakkuut keskeytettävä

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry ja Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Tiedote 21.4.2015 Pyhäjoen Hanhikivenniemen hakkuut keskeytettävä Luonnonsuojelujärjestöt vaativat Hanhikivenniemen hakkuiden keskeyttämistä. Niemen raivaamiselle puustosta huhtikuun loppuun mennessä ei ole perusteita. StoraEnso toimi suoraselkäisesti kieltäytymällä hoitamasta hakkuita, ennen kuin maisematyölupa on lainvoimainen. Lassila & Tikanojan Biowatti Oy:tä se ei estänyt. Paljaaksiraivaus koskee 124 …

Puuta kaatuu Hanhikivessä

Stora Enson vetäytyminen Hanhikiven alueen avohakkuutöistä on vastuullinen teko. Hakkuiden maisematyölupaan ja koko Fennovoiman hankkeeseen liittyy epäselvyyksiä ja arveluttavaa kiirehtimistä. Riittäviä perusteita lupahakemuksen mukaisille avohakkuille tai niiden nopeaksi suunnitellulle toteutusaikataululle ei ole osoitettu, mistä on esitetty perustelut maisematyöluvasta jätetyissä muistutuksessa sekä oikaisuvaatimuksessa. Hakkuutyöt alueella kuitenkin jatkuvat. Fennovoiman 15.4. ilmoituksen mukaan …

Kunta kiirehtii hakkuita

Pyhäjoen tekninen lautakunta kiirehti Fennovoiman maisematyölupa-asiaa ja otti oikaisuvaatimuksen käsittelyyn nopeutetulla kokousaikataululla 13.4.2015. Fennovoiman kanssa hakkuutyöstä sopimuksen tehnyt Stora Enso ilmoitti aiemmin, että se ei aloita hakkuutöitä ennen kuin maisematyölupa on lainvoimainen. Maisematyölupa ei tule lainvoimaiseksi huhtikuun 2015 aikana, joka oli asetettu määräajaksi hakkuutöiden suorittamiselle. Stora Enson päätös on hyvä, …