Äänestetään uusiutuva energia eduskuntaan!!

Pro Hanhikivi ry. on hyvin edustettuna kevään eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan ovat ehdolla yhdistyksemme varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää (vihr.) sekä jäsenemme Katja Hänninen (vas.). Tutustu ehdokkaiden esittelyihin:

Hanna

Olen Hanna Halmeenpää, 35-vuotias kolmen lapsen äiti, kaupunginvaltuutettu, vihreä vaikuttaja ja energia-aktivisti Kalajoelta. Koulutukseltani olen filosofian maisteri, ammatiltani maantiedon ja biologian opettaja sekä ympäristösuunnittelija.

Kaupunginvaltuutettuna teen aktiivisesti työtä ihmisläheisten ja ympäristömyönteisten valintojen edistämiseksi. Vapaa-ajallani toimin kestävien energiaratkaisujen puolesta Pro Hanhikivi ry:n varapuheenjohtajana, ohjaan lasten temppujumppaa sekä harrastan juoksulenkkeilyä ja luonnossa liikkumista.

Keskeisiä vaaliteemojani ovat kestävä ilmasto- ja energiapolitiikka, reilu päätöksenteko sekä kannustava sosiaali-, perhe- ja työllisyyspolitiikka. Hyvä elämänlaatu ja riittävä elintaso ovat saavutettavissa myös päätöksillä, jotka huomioivat elinympäristömme hyvinvoinnin. Lisää vaaliteemoistani voit lukea internetsivuiltani osoitteesta www.hannahalmeenpaa.fi

Rohkeus, rehellisyys ja avoimuus. Näillä höystettynä haluan olla mukana päättämässä yhteisistä asioista, tuoda päätöksentekoon pohjoisen näkökulman ja rakentaa parempaa tulevaisuutta myös valtakunnallisesti.

Tervetuloa tukijoukkoihin!

Ota yhteyttä:
hanna.halmeenpaa@vihreat.fi, p. 050 5644122 tai
helena.maijala@omanetti.fi, p. 040-7069567

Katja

Olen Katja Maria Hänninen os.Laurila (s 1980). Perheeseeni kuuluu viisi lasta, aviomies, koira ja kissa. Koulutukseltani olen ylioppilas-merkonomi ja työskentelen myyjänä Raahen Prismassa.

Tällä hetkellä olen hoitovapaalla, mikä mahdollistaa lasten hoidon lisäksi täysipainoisen keskittymisen eduskuntavaaleihin sekä toimimisen erilaisissa luottamustehtävissä.

Toimin Raahen kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen varajäsenenä ja teknisen lautakunnan varapuheenjohtajana. Minut valittiin myös Osuuskauppa Arinan edustajistoon kolmanneksi eniten henkilökohtaisia ääniä saaneena. (Taakse jäi muun muassa istuva kansanedustaja Inkeri Kerola.)

PAM:in eli palvelualojen ammattiliiton (yli 220 000 jäsentä) vaaleihin lähdin mukaan, koska näen tärkeäksi vaikuttaa myös ay-puolen asioihin ja korostaa myös siellä ekologisesti kestävien ratkaisujen tärkeyttä työntekijöiden riittävän toimeentulon ja työhyvinvoinnin lisäksi. Minut valittiin edustajistoon toiseksi eniten Oulun vaalipiirissä ääniä saaneena.

Haluan olla mukana tekemässä työtä ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion rakentamisessa. Tämä onnistuu ainoastaan uusiutuvilla energiaratkaisuilla ja suurpääomia suosivasta globaalista markkinataloudesta luopumisella. Maapallo on meillä vain lainassa lapsiltamme ja siksi meidän on huolehdittava siitä, että myös seuraavilla sukupolvilla on mahdollisuus hyvään ja ”rikkaaseen” elämään.

Katjan tukiryhmään voi liittyä nettisivuilla: www.katjahanninen.fi tai ottamalla suoraa yhteyttä Katjaan puh. 044 607606  tai e-mail katjuska1980@gmail.com